Ilmat kylmenevät ja valo vähenee. On syksy. Kävelen
ulkona ja mietin, kuinka nopeasti kaikki kävikään. Yhdessä viikossa puut
ehtivät vaihtaa värinsä vihreästä oranssiin ja tiputtavat lehtensä. Huomaan
syksyn merkkejä myös itsessäni; jos aurinko pilkahtaa pilven takaa, pysähdyn
imemään siitä viimeisetkin valonsäteet itseeni ja niiden avulla jaksan taas
vähän aikaa paremmin. Samoin taas pimeys imee minusta viimeisetkin voimani
rippeet ja jo iltapäivästä asti valon vähetessä voisin upota sohvan ihanaan
syleilyyn tuntikausiksi lukemaan hyvää kirjaa ja juomaan kaakaota. Kaikki
tuntuu niin lopulliselta. Joka syksy käyn luonnon kanssa läpi pienen kuoleman.
Tunnen sen valmistautuvan pitkään horrokseen talven pimeiksi tunneiksi taas
herätäkseen eloon keväällä ja kasvaen täyteen loistoonsa. Niinpä minäkin
käperryn peiton sisälle kerätäkseni voimia kevättä varten. Silloin minäkin
synnyn uudelleen. Entistä levänneempänä ja virkeänä, valmiina uusiin
seikkailuhin, joita kesällä on tarjota minulle ja luonnolle. En malta
odottaa!!!!
Kuvat otettu: Järvenpään kadulta lokakuun alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti