Kevätjää

Kävin huhtikuun alussa Vanhankylänniemessä ja sinne oli ehtinyt muodostua kauniita asetelmia jäästä. Erityisesti eräs railo kiinnitti huomioni ja viivyinkin sitä kuvaamassa ainakin puolituntia. Tämän lisäksi kuvasin itse jäätä. Olen aikaisemminkin kuvannut kuvioita, joita jään pintaan syntyy kun vesi jäätyy tyynellä pakkassäällä. Ne ovat aina erilaisia, kuten lumihiutaleet, ja niissä on jotain uskomattoman kaunista. Kevät jäät voivat olla arvaamattomia; yksi jos toinenkin uskalikko on huomannut arvioineensa väärin niiden kestävyyden ja joutunut vedenvaraan, jopa kuollut niihin. Eräs vanha sanonta on olemassa: ”kun sä kuulet kurjen äänen, älä mene lammen jäälle. ” Se sanonta pitää vieläkin paikkansa. Nyt ei enää tarvitse huolehtia jäistä, ainakaan täällä etelässä, mutta uimaan en silti tarkene vielä mennä. Lämpöisempiä kesävesiä odotellessa!

Huolenpito

Kävelin eräänä talvisena päivänä lintutornille ja näin siellä kylttejä, joihin joku innokas taiteilija oli kirjoittanut jokaiseen yhden sanan(mitä lienee ajatellut tehdessään niin). Minua kyltit puhuttelivat; minulla oli ollut huono päivä ja ajattelin Jumalankin minut unohtaneen tänne maanpäälle ihan yksin. Nämä kyltit saivat minut uskomaan, että kyllä se Jumala minua seuraa ja huolta pitää. Lähettihän hän sieltä yläkerrasta jonkun anarkistin juuri sopivasti luontotauluihin tällaiset viestit kirjoittamaan, jotta minä saisin hieman toivoa päivääni. Heti tuli parempi mieli ja siunasin mielessäni kirjoituksen tekijää, vaikka normaalisti en graffiteista välitä; yleensä ne näyttävä enemmän sotkuilta kuin taideteoksilta ja ovat paikoissa, joissa niitä ei pitäisi olla.  

Käävät

Lintutorni retkellä törmäsin hieman myöhemmin pariin kääpään; nämä lystikkäät sienet puiden rungoissa tuovat mieleeni tonttujen hatut, jotka ovat jääneet kuivumaan puun runkoa vasten ja sitten unohtuneet siihen. Käävät ovat loiseläjiä;  ne ottavat ravintonsa puusta, jota ne hiljalleen lahottavat. Käävät suosivat erityisesti vanhoja puita ja niitä voi löytää Suomen luonnosta yli 200 lajia (UPM ,Metsiemme käävät, s1). 

Itse törmään useimmiten metsässä samoillessani haavankääpään ja kantokääpään. Kummatkin ovat harmaita ja kovia. Kantokäävässä on lisäksi kirkkaan oranssi reunus. Pidän kuitenkin eniten lampaankäävästä, joka ei varsinaisesti kuulu edes muiden kääpien joukkoon. Se kun luokitellaan ruokasieneksi ja nousee yleensä vasta syksyllä maasta havumetsiköissä. Mukavia bongaushetkiä luontoon!

Taivaanranta

Talvella aurinko nousee hieman näkyviin taivaanrannan yläpuolelle, mutta laskeutuu sitten nopeasti katseilta suojaan. Kauniin vaaleanpunaiset ja oranssit sävyt kuitenkin muistuttavat tästä harvinaisesta vieraasta vielä jonkin aikaa sen hävittyä taivaanrannan taakse. Viime talvena sain vangittua joitakin näistä hetkistä muistikortille ja nyt kevätlintujen laulaessa ja kirkkaita päiviä katsellessa voin katsoa hieman taaksepäin ja ihailla kulunutta talvea. Suurin osa viime talven säästä oli vesisadetta ja paljasta maata. Ei ollut lunta antamassa valoa pimeisiin päiviin. Vaikka erittäin kauniita talvipäiviä oli silloin harvassa, on mukava muistaa niiden olleen olemassa.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan taivaanrannan voisi määritellä taivaan ja maan tai taivaan ja veden näennäiseksi rajaviivaksi, eli horisontiksi. Veden näennäinen rajaviiva kuulostaa minusta jokseenkin epämääräiseltä käsitteeltä, mutta sitä taivaanranta varmaan suurimmaksi osaksi on, illuusio. Kuvittelemme sen olevan jossain, mutta etäisyydet ja vaihteleva maasto tekevät meidän silmillemme kepposet. Kaupungista ja sen läheisyydestä on vaikea löytää paikkaa, jossa taivaanranta näkyisi selkeästi ilman, että monet rakennukset, sähkötolpat tai metsät peittävät näkyvyyden ja muuttavat sitä.