Taivaanranta

Talvella aurinko nousee hieman näkyviin taivaanrannan yläpuolelle, mutta laskeutuu sitten nopeasti katseilta suojaan. Kauniin vaaleanpunaiset ja oranssit sävyt kuitenkin muistuttavat tästä harvinaisesta vieraasta vielä jonkin aikaa sen hävittyä taivaanrannan taakse. Viime talvena sain vangittua joitakin näistä hetkistä muistikortille ja nyt kevätlintujen laulaessa ja kirkkaita päiviä katsellessa voin katsoa hieman taaksepäin ja ihailla kulunutta talvea. Suurin osa viime talven säästä oli vesisadetta ja paljasta maata. Ei ollut lunta antamassa valoa pimeisiin päiviin. Vaikka erittäin kauniita talvipäiviä oli silloin harvassa, on mukava muistaa niiden olleen olemassa.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan taivaanrannan voisi määritellä taivaan ja maan tai taivaan ja veden näennäiseksi rajaviivaksi, eli horisontiksi. Veden näennäinen rajaviiva kuulostaa minusta jokseenkin epämääräiseltä käsitteeltä, mutta sitä taivaanranta varmaan suurimmaksi osaksi on, illuusio. Kuvittelemme sen olevan jossain, mutta etäisyydet ja vaihteleva maasto tekevät meidän silmillemme kepposet. Kaupungista ja sen läheisyydestä on vaikea löytää paikkaa, jossa taivaanranta näkyisi selkeästi ilman, että monet rakennukset, sähkötolpat tai metsät peittävät näkyvyyden ja muuttavat sitä.