Jääpuikot

Jääpuikot englanniksi käännettynä ovat icecle. Yhtä

Jääpuikkoa voidaan sanoa sanalla the spear-shape of ice.

Yhdessä jääpuikot saavat kasvin kuin kasvin näyttämään

ihanalta kylmältä korulta. Harmi, että ne

sulavat lämpöisessä, muuten sellaista voisi säilyttää

 sisustuselementtinä kaapin

sisällä vitriinissä!

 

Luin eräästä BBC:n artikkelista internetistä, että joskus meren jään alle voi muodostua jääpuikko. Se koituu kuolemaksi merenpohjassa asuville 

eliöille, koska koskettaessaan merenpohjaa, 

se jäädyttää sen nopeasti sekä sen, että myös kaikki eliöt,

jotka ovat kosketuksessa siihen.

Luonto on usein julma ja minun on vaikea 

hyväksyä joitakin asioita, mitkä kuuluvat elämään. 

Kuolema ei koskaan tunnu oikeudenmukaiselta.

 

Kuvat otettu: Eräänä lokakuisena iltapäivänä 2014 ensimmäisten yöpakkaste jälkeen.

 

Lähde: ” Brinicle” ice finger filmed in Antarctic -artikkeli http://www.bbc.co.uk/nature/15835017

Yksinkertainen kauneus

Kuva otettu syykuussa 2014 eräänä sumuisena aamuna Tuusulanjärveltä.

Yksinäisyys ja yksinkertaisuus on mielestäni kaunista. Kun katson korsia tai luotoa yksin keskellä järveä, se herättää minussa ihastuksen ja kunnioituksen tunteita. Jollain tavalla koen hetken olevan pyhä. Kun luonto on rauhallinen, se koskettaa syvimpiä tunteitani ja saa jonkin liikahtamaan sydämessäni. Jotkut voisivat sanoa sitä pyhän kosketukseksi. Sellaista kokemusta monet hakevat luonnosta. Itse olen kuitenkin kokenut samanlaisen olotilan myös esimerkiksi rukoillessa tai kirkossa, Raamatun tekstin kautta. Silloin on tuntunut, että olen jonkin niin kauniin asian äärellä, että sydämeni hiljenee kuuntelemaan, mitä se jokin tai joku haluaa minulle sanoa tai tehdä siinä hetkessä; koskettaa sydäntäni, antaa kauniin, puhdistavan,  kokemuksen.

Kuva otettu eräänä syykuun 2014 sumuisena aamuna Tuusulanjärveltä. 

Joillekin nämä kristinuskonasiat eivät merkitse mitään tai hyvin vähän, mutta voiko saada yksinkertaisempaa kokemusta täydellisestä rauhasta ja pyhästä, kuin ristin äärellä, jossa Jumalan poika on ottanut kaikki ihmiskunnan synnit harteilleen kannettavakseen meidän puolestamme?  Jollain tavalla samaistan nämä kohtaamani riisutut asetelmat kohtaamiseeni Jumalan kanssa, joka on vapaaehtoisesti luopunut kaikista kunnian tunnusmerkeistä ja alentunut ryöväreiden joukkoon säilyttäen kuitenkin rakkautensa ja kunnioituksensa ihmisiä kohtaan. Se saa minut kokemaan kunnioitusta Jumalaa kohtaan enemmän kuin, jos hän olisi tehnyt päinvastoin; käskenyt ihmisiä yksinkertaisesti kumartamaan häntä, koska hän on Jumala ja pukeutunut maailmaan tullessaan kultaan ja mirhamiin osoittaen loistonsa ulkonaisin merkein, jotka sen ajan kuninkaalle olivat tyypillisiä.

Onko siis niin, että Jumalan täytyy tulla pieneksi ja mitättömäksi, jotta me ymmärtäisimme arvostaa pieniä asioita elämässämme ja  hyväksyisimme heikkouden itsessämme ja muissa elämään kuuluvana asiana?