Juhannustaikaa

Juhannusta eli ns. valon päivää juhlitaan kesäpäivänseisauksen aikoihin eli silloin kun aurinko ei laske ollenkaan napapiirin pohjoisella puolella. Alun perin se oli pakanallinen Ukon jumalan juhla, mutta myöhemmin kristinuskon yleistyessä sen aikana alkoi Juhannuksen eli Johannes Kastajan muistopäivän viettäminen. Kristillisestä muunnoksesta huolimatta monet Juhannusperinteet ovat säilyttäneet asemansa. Tällaisia ovat esimerkiksi kokon polttaminen ja erilaiset uskomukset Juhannustaikoihin kuten se, että seitsemän kukan poimiminen tyynyn alle näyttää tulevan aviomiehesi kuvan unessa seuraavana yönä.

Itse ajattelen, että Juhannuksessa on kauneinta yötön yö ja Johannes Kastajan päivään liittyvät Raamatun tekstit, esim tämä kohta apostolien teoista: ”Mitä te oikein teette? Ihmisiä me vain olemme, samanlaisia kuin te. Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan  näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. ” Siinä Paavali ja Barnabas ovat Lystrassa (nykyisen Turkin alueella) ja joukko ihmisiä luulee heitä kreikkalaisiksi jumaliksi, Barnabasta Zeukseksi ja Paavalia Hermeeksi. Paavali on vähän aika sitten parantanut ramman Jumalan avulla. Väkijoukko aikoo uhrata miehille, mutta se on heille liikaa ja he repäisevät vaatteensa huutaen, että ihmiset lopettaisivat uhrauksen.

Samantapaisesti Paavali saarnaa myöhemmin ateenalaisille, jotka olivat innokkaita epäjumalien palvelijoita eivätkä olleet kuulleet vielä Jeesuksesta; ”Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä. Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin – itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun….hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanonee: -Me olemme myös hänen sukuaan.” Niin, ihmisiähän tässä kaikki ollaan. Loppupeleissä samalla viivalla ja lähempänä Jumalaa kuin uskoisimmekaa; ”Hänessä me elämme. Liikumme ja olemme”, ”Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä”.  Luojan kädenjäljen kautta oppii tuntemaan Luojansa, siis myös sinun ja minun, sinut ja minut. 

Lemmikkejä ja muita sellaisia

(Kuva otettu Toijalassa 29.5.2015)

Lemmikit ja kevätesikot kukkivat sulassa sovussa muiden kesäkukkien kanssa. Niitä ei näytä haittaavan, vaikka pari voikukkaakin on liittynyt seuraan. Hyvästä ravintorikkaasta maasta riittää ravinteita kaikille. Lemmikki on jotenkin herkkä kasvi. Ehkä sen vaaleansininen väritys tekee siitä erityisen hempeän näköisen tai sitten sen pieni koko. Jokatapauksessa niitä ei tee ainakaan minun mieli kohdella kaltoin. Yksitttäisten lemmikkien löytäminen saattaa olla vaikeaa, mutta välillä jokunen tienpientareelle harhautunut yksilö joutuu näköpiirini, kuten nämä seuraavat kuvissa olevat tapaukset. 

Lemmikin (Myosotis) nimi englanniksi on "Forget me not" eli Älä unohda minua. Se on aika koskettava nimi kukalle, varsinkin kun se on niin pienikokoinen. Ainakin minä toivon, että ihmiset joiden kanssa olen ollut paljon tekemisissä tähän mennessä elämäni aikana, eivät unohtaisi niitä hyviä hetkiä, joita meillä on ollut ja minua ihmisenä; millainen olen ollut, mistä pidän yms. vaikka elämänpolkumme ovat vieneet meitä eri suuntiin. Eikä koskaan tiedä, milloin ne saattavat taas mennä poikittain jossain kohdassa. En siis koskaan sano hyvästejä vaan näkemisiin, Aurevor! Lemmikin taivaansininen väri saa mieleeni myös kuolemanjälkeisen elämän. Jeesukseen uskovana uskon, että kuolema ei ole kaiken loppu vaan portti taivaaseen, jossa myös kuolleiden läheisten jälleennäkeminen on mahdollista.  

LEGENDA

Saksalainen legenda kertoo, että kun Jumala oli saanut annettua nimen kaikille kasveille, yksi oli jäänyt vaille nimeä. Pikkiriikkinen ääni sanoi: ”Älä unohda minua, oi Herra!” Ja Jumala vastasi, että se olisi kukkasen nimi.

Jumala ei unohda sinua, eikä minua. 

Niittyleinikkejä

Uljaat kesäkukat ovat valloittaneet niityt ja tien pientareet. Niittyleinikki on yksi niistä. Se kuuluu samaan koppisiemenisten kukkien – alaryhmään kuin esimerkiksi voikukka tai kultapiisku. Kaikki kolme ovat myös samanvärisiä. Ne värjäävät nenän keltaiseksi siitepölyllään, jos kukan haistelija laittaa nenänsä liian lähelle kukan keskiosaa –emi- ja hedelehtiä. Niittyleinikin latinankielinen nimi on Ranunculus acris ja se on myrkyllinen.

 

 Emilehti on kukan ydinkeskus, jonka kautta hedelmöittyminen tapahtuu, hedelehdissä emilehden ympärillä taas valmistuu siitepölyä, joka hedelmöittää kasvin hyönteisten ansiosta ja heteet saattavat levitä kauemmaksikin niiden sekä tuulen mukana. Muita tähän ryhmään kuuluvien kukkien yleisimpiä osia ovat

mm. terälehdet, verholehdet ja kukkapohjus.

(Teksti: Suomen luonto-opas, Lasse J. Laine, s 17, 95)

(Kuvat otettu 19.5.2015 Järvenpäässä)

Eräs aurinkoinen päivä

Tuusulanjärvellä kävellessäni huomasin kuinka ihanan raikas ilma on ja kaiken kruunaa talven jälkeen käyttöön otettu suihkulähde, joka näyttää upealta pilvistä taivasta vasten. Aurinko pilkistelee harmaan pilviverhon takaa välillä ja ruohon kukoistaa melko vihreänä, vaikka maa on sulanut kunnolla vasta vähän aikaa sitten. Kiitän mielessäni luojaa kauniista päivästä ja toivon, että kaikki tulee vain entistä ihanammaksi kesän edetessä. Suihkulähde on minulle merkki siitä, että kesä on tullut. Jäät ovat sulaneet järvestä ja on aika kaivaa kesävaatteita hiljalleen kellarista esiin.

Yhdessä kuukaudessa on luonto puhjennut kukkaan ja nyt toukokuun lopulla koivunlehdet ovat avautuneet, vaahterat kukkineet ja leskenlehdet kadonneet. Tilalle on tullut kesä. Kuinka nopeasti kevät menee ohi! Tuntuu kuin vasta juuri vähän aika sitten ihailin vihreää nurmikkoa, joka pilkotti lumen alta ja ensimmäiset leskenlehdet ilahduttivat mieltäni. Onneksi minulla on sentään muistot keväästä. Kaiken kukkaan puhkeamisesta.

”Älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.” (Jesaja 43:19).

Kevätkukkia

 

 

Pidän kävelemisestä; ympärillä tapahtuvat asiat huomaa silloin tarkemmin. Kiinnitän helpommin huomiota kaikkiin hajuihin ja ääniin -siitä tulee muutenkin virkistynyt ja ihana mieli. 

Erityisesti kevään ensimmäiset kukkaset saavat mieleni herkistymään. Niitä ovat esimerkiksi leskenlehdet ja valkovuokot. Tänä vuonna huomioni saivat kuitenkin pienet, ei niin paljon huomiota kiinnittävät kukat, kuten Imikkä ja Pelto-orvokki. Imikkä on melko harvinainen, mutta kaunis pieni kukka, joka vaihtaa väriä vaaleanpunaisesta siniseksi iän mukaan ja saattaa paikoitellen esiintyä hyvin laajoissa rykelmissä erityisesti eteläsuomessa.   Pelto-orvokki on taas melko yleinen kasvi, joka viihtyy monissa eri olosuhteissa; ihmisten pihoilla, pelloilla ja kallioilla. Näitä kukkia katsellessani, minä jotenkin herkistyn; ne ovat niin hauraita ja kauniita, mutta urheasti puskevat maasta ylös kohti valoa minkälaisesta kallion halkeamasta tahansa tai isojen pensaiden juurelta.