On hanget korkeat nietokset

Kuva otettu Järvenpäässä 2015 talvella

 

Talvipäivä saattaa yllättää. Yön aikana satanut paksu lumi saattaa tehdä sellaiset lumikasat joka paikkaan, että ne näyttävät suorastaan huvittavilta. Harvoin saa nykyään nauttia tuollaisista lumikasoista missään. Ilmastonmuutoksen ansiosta voi kohta pyöräillä koko talven läpi vesisateessa.

Kolme pyörää

Kolme pyörää hangessa

-          komeat hatut päässä

ryhdikkäinä rivissä

aivan kuin jonnekin edustustehtävään

lähdössä.

            Kuvittele frakit niiden päälle ja lierihattu.

Saatat yllättyä.

            Ne näyttävät tietävät arvonsa.

Se on harvinaista.

Lumipalloja

Lumipalloja tienposkessa.

     Juoksen lujaa ja yritän ottaa niitä kiinni.                                     
 Ne katoavat.

            Ehkä vain kuvittelin kaiken.
Yhtä'äkkiä kuuluu 'mäiskis' .
           Se osui.
Joku muu ehti ensin. 

Silta

(Kuva otettu eräänä talvisena päivänä 2015 Korson ankkalammelta.)

Se seisoo järkähtämättä paikoillaan, yksin.

Satoja ellei tuhansia ihmisiä ylittää sen viikottain.

Jos silta olisi ihminen, luulisin sen olevan iloinen.

Miksi?

Sillä on vakituinen työpaikka.

Se voi olla avuksi toisille.

Sen ei ainakaan pariin kymmeneen vuoteen

tarvitse pelätä, että se korvataan jollain nuoremmalla.

Kaikki luontaisedut kuuluvat sille; kaunis työympäristö,

Eläimiä ja työterveyshuolto, jos tulee jotain rempattavaa…
Työn vaihtelevuus on taattu; aina tapaa jonkun uuden kulkijan, 
joka astelee sillalla ja ehkä jää vähäksi aikaa viipymään. 

Tästä sillasta tulee mieleen myös Kaarisilta –runo, jossa kehoitetaan ihmisiä päästämään toisiaan lähelleen ja solmimaan ystävyyssuhteita toistensa kanssa. Silloin on tätä elämää helpompi taivaltaa. 

 

Valoja ja varjoja

Juuri satanut lumi, katulamput ja pimeys luovat ulos taianomaisen tunnelman. Lämmin valo saa minut kuvittelemaan, että ilta on lämpöisempi kuin se todellisuudessa onkaan; ulkona on kova pakkanen. Puiden oksat taas luovat maahan mitä erikoisimpia hahmoja, jotka voivat mielikuvituksessani muuttua vaikka möröiksi. Usein mielikuvissani minun on helppo suurennella asioita.  Varjot saavat minut kysymään itseltäni, mikä näkemästäni tässä maailmassa on todellista ja mikä vain jonkin aidon asian jäljitelmä, kuvajainen?  Jos nämä kaksi asiaa olisi helppo erottaa toisistaan, tosi ja epätosi - aito ja epäaito, olisi maailmassa varmaan helpompi paikka elää.

 Entä sitten todellisuus, joka on meidän aistiemme ulkopuolella? Olen syvästi vakuuttunut siitä, että omat aistini ovat hyvin vajavaiset ja joistain olemassa olevista asioista voimme saada vain jonkinlaisen etiäisen eli häivähdyksen  tai intuition. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi hengelliset asiat ja tapahtumat tai esimerkiksi jonkinlainen tietoisuus siitä, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan joissain tilanteissa.  Ajattelen myös, että joskus esimerkiksi eläimet tai lapset vaistoavat paremmin erilaisia tunnetiloja ja tulevia tapahtumia, koska niillä/heillä on vahvempi aistimaailma eri alueilla kuin meillä aikuisilla ihmisillä.

(Kuvat otettu Järvenpäästä talvella 2015 yöllä)

Metsä

Luminen metsä on kuin kermavaahdolla kuorrutettu satumetsä. Kaikki näyttää epätodelliselta. Luonto on piilossa lumen alla. Päältä päin näyttää siltä, että mitään ei tapahdu missään, mutta lumen alla käy aikamoinen säpinä; siellä jyrsijät vipeltävät koloissaan, mikäli eivät ole talvihorroksessa ja kasvit odottavat kevättä ja auringonvaloa. Ainoastaan suuremmat nisäkkäät kuten ketut ja jänikset etsivät ravintoa lumipeiton päällä kahlaten ja loikkien.  – Metsä on Suomenkultaa, olen kuullut sanottavan. Tämä viittaus liittyy tietääkseni sen rahalliseen arvoon, joka pysyy suurin piirtein samana vuodesta toiseen, ellei jopa kohoa. Kuinka moni mittaa sen arvoa sinä itsenään? Maailman suurimpana yhteyttäjänä metsä toimii meidän ”happikaivona”, josta Suomen kansa ammentaa raitista ilmaa. Tietenkin myös väestön ja teollisuuden määrä ja niiden vaikutusta ympäristöön ei voi tarpeeksi painottaa, mutta kyllä metsä ja sen olemassaolo kuuluvat yhtenä suurena osana meidän hyvinvointimme kenttään.

.

Oksat taipuvat lumen painon alla,

taipuvat kunnes oksa katkeaa tai lumi

joko sulaa tai putoaa alas.

Jumala ei anna enempää kuin kestetään,

sanotaan. Pitääkö se paikkansa?

Mikä on Jumalan antamaa, mikä itseni

tai toisten ihmisten aiheuttamaa?

Siihen kun saisi aina selvyyden, voisi

Jumalakin näyttäytyä hieman erilaisessa

valossa.