Metsä

Luminen metsä on kuin kermavaahdolla kuorrutettu satumetsä. Kaikki näyttää epätodelliselta. Luonto on piilossa lumen alla. Päältä päin näyttää siltä, että mitään ei tapahdu missään, mutta lumen alla käy aikamoinen säpinä; siellä jyrsijät vipeltävät koloissaan, mikäli eivät ole talvihorroksessa ja kasvit odottavat kevättä ja auringonvaloa. Ainoastaan suuremmat nisäkkäät kuten ketut ja jänikset etsivät ravintoa lumipeiton päällä kahlaten ja loikkien.  – Metsä on Suomenkultaa, olen kuullut sanottavan. Tämä viittaus liittyy tietääkseni sen rahalliseen arvoon, joka pysyy suurin piirtein samana vuodesta toiseen, ellei jopa kohoa. Kuinka moni mittaa sen arvoa sinä itsenään? Maailman suurimpana yhteyttäjänä metsä toimii meidän ”happikaivona”, josta Suomen kansa ammentaa raitista ilmaa. Tietenkin myös väestön ja teollisuuden määrä ja niiden vaikutusta ympäristöön ei voi tarpeeksi painottaa, mutta kyllä metsä ja sen olemassaolo kuuluvat yhtenä suurena osana meidän hyvinvointimme kenttään.

.

Oksat taipuvat lumen painon alla,

taipuvat kunnes oksa katkeaa tai lumi

joko sulaa tai putoaa alas.

Jumala ei anna enempää kuin kestetään,

sanotaan. Pitääkö se paikkansa?

Mikä on Jumalan antamaa, mikä itseni

tai toisten ihmisten aiheuttamaa?

Siihen kun saisi aina selvyyden, voisi

Jumalakin näyttäytyä hieman erilaisessa

valossa.