Valo...

Valo, sitä ei osaa arvostaa silloin kun sitä on paljon, mutta kun se puuttuu... muuttuu elämä huomaamatta harmaaksi ja ankeaksi - ei jaksa enää samalla tavalla kuin ennen tai pienikin valonpilkahdus saa aivan sekopäiseksi onnesta. Onkohan tällainen normaalia? 

Nyt oikein nautiskelen kaikilla valonlähteillä; kyntteliköt sekä muut koristevalot sisällä ja ulkona, keskipäivällä kurkistava aurinko pilven takaa, ostos-keskuksien avarat ja valoisat tilat - eikä saa unohtaa aitoa kynttilän liekkiä, joka valon lisäksi antaa ihanasti lämpöä ympärilleen.

Hanhet

 Eräänä syysiltana satuin Tuusulanjärven rannalla näkemään parven hanhia

Samaisena iltana oli kaunis auringonkajo horisontissa, jonne se oli laskenut iltapäivällä. 

Siinä auringonlaskun kajossa hanhet uiskentelivat ja näyttivät kuin maalaukselta. 

Paluu kesään

Tässä Auringonlasku vaiheittain kuvattuna Jalantijärven ihanista maisemista.Illan hämäryys heinäkuussa yöllä tuo samanlaisen tunnelman kuin nyt on jo iltapäivällä.

Ja vielä tämä....

Hyvää ja siunattua marraskuuta!

Syksyn kuvia 2

 

(Kuva: Järvenpää, lokakuu 2015)

Syksyn vahvat värisävyt ovat ilo silmälle.  

 (Järvenpää, lokakuu 2015)

Ne ovat niin herkullisen vahvoja ja intensiivisiä.

  

Syksyn kuvia 1

 

(Kuva: Järvenpää, syyskuun loppu 2015)

Toisinaan sitä törmää yksittäisiin kuvauskohteisiin, jotka merkitsevät jotain erityistä itselleni, vaikka en tarkalleen tiedä mitä. Jokin kohteessa viehättää; värimaailma, tunnelma, jokin asetelma... syitä voi olla monia. Tällaiset kuvat eivät yleensä tule etsimällä vastaan vaan yllättäen ja useimmiten silloin kun kamera ei ole mukana. Onnekseni joskus käy hyvä tuuri ja kamera on lähettyvillä herkullisella hetkellä. Tällä tavoin kävi esimerkiksi ylhäällä olevan kissakuvan kanssa, jossa kissa näyttää niin rentoutuneelta ja tyytyväiseltä elämäänsä, että minua olisi harmittanu, jos kamera ei olisi ollut lähettyvillä. Alla oleva auringonkukka taas oli yksittäinen kukka, joka herätti huomioni auringonkukkapellossa kun pyöräretkelläni sellaiseen törmäsin. Siinä oli jotain puhtautta ja kauneutta, mitä ympäröivissä kukissa ei ollut (täynnä kärpäsiä ).

(Kuva: Järvenpää, lokakuu 2015) 

 

Syksyn retket 2

(Kuva: Sibeliuksenväylä, Järvenpää lokakuu 2015)

Reissuillani tulen usein kuvanneeksi maisemia. Olenkin sen takia harjoitellut panoraamakuvan ottamista viime aikoina. Se tuo hienoon pelto- tai järvimaisemaan lisää syvyyttä ja avaruutta. Tosin maltti on koetuksella, koska kamera vaatii hidasta liikettä pystyäkseen ottamaan kuvia tarpeeksi monta tietyssä ajassa muodostaakseen maisemasta yhteensopivan kokonaisuuden. Syksyiset maisemat ovat erityisen ihania värikylläisyytensä vuoksi. Vaikka värisävyt alkavat tulla jo hieman tummiksi, on aurinkoisena syyspäivänä ihana väriloisto ympärillä, jos vain kulkee avoimin silmin ja on tietoisesti läsnä juuri siinä hetkessä sillä paikalla, jossa kulloinkin on.

(Kuva: Vanhankylänniemi, Järvenpää lokakuu 2015)

Ilmatieteenlaitoksen mukaan terminen syksy on tänä vuonna alkanut etelä-suomessa hyvinkin myöhään, syyskuun lopulla. Termiset vuodenajat määritellään vuorokauden keskilämpötilojen perusteella ja pisin niistä on yleensä talvi ja lyhyin kevät Suomessa. Normaalisti syksy lasketaan alkavaksi syyskuun alussa ja kestävän lokakuun loppuun. Olemme siis nyt selkeästi talven puolella tässä kuussa.

(Kuva: matkalla Vanhankylänniemeen, Järvenpää lokakuu 2015)

Lähde: http://ilmatieteenlaitos.fi/termiset-vuodenajat

Syksyn retket 1

(Kuva: Syyskuussa 2015 matkalla Vanhankyllänniemeen)

Olen tehnyt satunnaisia pyörä/kävelyretkiä tänä syksynä eri puolilla Järvenpäätä. Parhaimmat yllätykset olen kokenut Vanhankylänniemessä; yhdellä kerralla kolme kurkea tuijotti minua laituri-alueella rantavedentuntumassa ja toisella kerralla sain seurata kauniin joutsenen uintia lähellä leirintäaluetta. Paras lintubongaukseni tänä syksynä oli pyöräillessäni Tuusulanjärveä ympäri ja viisi joutsenta lensi minun ja ystäväni ylitse kellokosken suuntaan. Kyllä harmitti kun ei ollut kameraa mukana; tosin, tuskinpa olisin ehtinyt sitä kaivaa esille siinä ajassa kun linnut jo loittonivat kauemmaksi.

 (Kuva: Syyskuussa 2015 Vanhankylänniemi)

Nyt lokakuun loppupuolella auringonvalon vähetessä huomaan yhä useammin kuitenkin kaipaavani rentoa olemista kotona sohvalla vällyjen peitossa, rauhallisen musiikin kuuntelemista, rasvaista ruokaa ja hämärää valaistusta sekä kirjojen lukemista. Ilmeisesti valmistaudun jonkinlaiseen horrokseen, josta herään sitten joko lumentulon jälkeen tai keväällä auringonvalon taas palattua iltapäiviin. Siihen asti tyydyn nauttimaan viime kesän ja tämän syksyn valokuvasaldosta ja muistelemaan niitä kauniita päiviä kun valoa oli vielä riittävästi ulkona liikkumiseen.

(Kuva: Syyskuussa 2015 Vanhankylänniemestä)

Kesä sanoi: - hei hei. Ensi vuonna tavataan!

Minä siihen: - no moi (En olisi halunnut vielä lopettaa yhteistä leikkiä).

- Luultavasti saat Talvesta hyvän kaverin, lohdutti Kesä minua.

- Joo, ehkä… jos se suostuu pistäytymään täälläpäin, sanoin minä

ja jäin odottamaan.

Mitä muutakaan voin tehdä?  Syksyn kanssa on ollut ihan mukava viettää aikaa, mutta sekin käpertyy hiljalleen omiin oloihin;  luopuu väriloistosta, lopettaa lehtien havinan sekä hiljenee muuttolintujen lähtiessä -ja kylmyys. Se on kaikkein pahinta!

Ehkä minusta ja talvesta ei tulekaan niin hyviä ystäviä.... -ajattelen. 

Pieniä kesämuistoja 2

Mökkirannat tai leirintäalueiden rannat. Ne ovat ihania. Niissä avautuu jos minkälainen näkymä aina kulloisenkin vuorokaudenajan ja sään mukaan. Tyynet leppeät kesäpäivät ovat kaikkein nautinnollisimpia. Silloin tuntuu siltä, että aika kuluu hitaasti ja itselläni on kiireetön olo. Elän ikään kuin luonnon kulloisenkin mielialan mukaan ja saan siitä itsellenikin tietynlaisen vireen. Olen kuullut, että sellaisia ihmisiä sanotaan meteopaateiksi (metheopathic englanniksi). Se tarkoittaa siis sitä, että kulloinenkin ilmapiiri eli säätila määrittelee sen, onko mielialani matala- vai korkeavoittoinen.

Myös lämpötilat vaikuttavat näihin tunteisiin. Eräs yliopistolainen tutkijaryhmä Yhdysvalloista oli pyrkinyt selvittämään tätä käyttäen apuna pikaviestipalvelu Twitteriä.  Tulosten mukaan lämpötilalla on merkitystä ihmisten mielialaan, etenkin korkeilla lämpötiloilla (Kts. Lähde). Tämän olen itse ainakin huomannut omassa elämässäni. Oikein kuumalla ilmalla olo on väsynyt ja en jaksa mitään. Sama tilanne on myös kovin kylmällä ilmalla.

Kuvat: otettu heinäkuussa 2015 Akaassa

Lähde: Twitter -tutkimus: säätyypin selvä muutos vaikuttaa ihmisten mielialoihin eniten

http://www.hs.fi/elama/a1415763145811

Pieniä kesämuistoja 1

(Kuva: otettu heinäkuussa 2015 Akaassa)

Mökkeily on ihanaa ja sitä tuli harrastettua paljon kesällä. On ihana ottaa aurinkoa laiturilla tai mennä uimaan suoraan kuumista löylyistä. Myös paistetun makkaran syöminen kuuluu mökkielämään. Itse nautin vanhan mökin romantiikasta, jonka voi aistia vanhoissa verhoissa, purnukoissa ja kalusteissa. Menneisyyden havinan voi melkein vaistota tällaisissa taloissa, joita on yhä vähemmän ja vähemmän Suomen maalla, jollei niitä suojella museoviraston kautta. Kosteusongelmat tai puutteelliset mukavuudet kuten sisävessa, sähkö, juokseva vesi saattavat myös vaikuttaa siihen, että tällaiset rakennukset joko puretaan tai tehdään perinpohjainen remontti. Molemmassa tapauksessa siitä lähtee kuitenkin ajan tuoma patina ja oma ainutlaatuinen tunnelmansa, jota minä vaalin mielelläni muistoina esim. mummolasta tai jostain muualta tutusta paikasta, jossa on saanut vierailla tällaisissa rakennuksissa.

(Kuva: otettu heinäkuussa 2015 Akaassa)

Keäsäräp

Mökillä olen oma herrani, testaan sietokykyni ja naapureita välttelen.

Ei haittaa vaikka ei olisi tukka laitettu tai paikat puunattu, minä rennosti otan ja puita pilkon koko ajan. Täytyy vesi hakea kaivosta, mustikat metsän railiosta.

Kas hyttysiä on joka puolla! Täytyy niitä minun suihkia huolella.

Oih, tätä mökkeilyn autuutta –huomenna mennään
kotiin lepäämään. Makkarakin ehti jo loppua.

(Kuva: otettu 2015 heinäkuussa Akaassa)

Kuu

(kuva: otettu eräänä keväällä  2015)

 Kuussa on jotain rauhoittavaa. Voisin katsella sitä tuntikausia leudossa kesäyössä tai kylmänkirpeässä pakkasyössä. Kuu on myös lähin avaruudenkappale maalle. Ensimmäiset ihmiset kuussa kävivät siellä 1969-1972 välisenä aikana Apollo lennolla. Sen jälkeen siellä onkin sitten riittänyt kävijöitä. Kuu näkyy taivaalla kolmessa vaiheessa maahan; uusikuu-, puolikuu- ja täysikuussa riippuen sen asennosta suhteessa aurinkoon. Itse haaveilen saavani vielä joskus kuvan isosta mollottavasta täysikuusta, jonkalaisen näin viime viikon tiistaina lenkillä ollessani. Harmi, että juuri silloin ei ollut kameraa mukana!

  (Kuva: otettu keväällä 2015)

 

Lähteet:

http://www.ursa.fi/extra/kosmos/k/kuu.html

http://www.space.com/55-earths-moon-formation-composition-and-orbit.html/

Viiala

(Kuva: kuvattu 2015 elokuussa)  

Olen joskus aikaisemminkin julkaissut blogissani autosta otettuja kuvia matkani varrelta kun olen saanut jonkun kuskiksi ja voinut keskittyä nauttimaan maisemista. Viiala on tuttu lapsuuteni maisemista ja on aina ilo voidessaan ikuistaa joitakin itselleen tärkeitä paikkoja, jossa on kokenut paljon asioita. Nykyään Viialan kunta onkin osa Akaata, johon kuuluu sen lisäksi myös Toijalan kaupunki ja Kylmäkosken kunta. Nähtävyyksiä Viialassa on mm. vesitorni ja Haihunkoski, jotka sijaitsevat aivan keskustan tuntumassa.

(Kuva: kuvattu 2015 elokuussa)

 

Viialan keskustankoulu ja Hirvialhon alakoulu on yhdistetty ja uusi nimitys niistä on Viialan yhtenäiskoulu. Keskustan koulu on lähellä vesitornia ja sinne pyöräilee Toijalasta noin 40 minuutissa. Kuinkahan hyvin Toijalalaiset ja Viialalaiset lapset tuntevat toisiaan nykyään? Ennen tapasimme lähinnä kerran vuodessa koulujenvälisissä urheilukisoissa, mutta nykyään kun Toijala ja Viiala ovat periaatteessa samaa kaupunkia, voi yhteistyötä olla enemmänkin.

(Kuva: kuvattu 2015 elokuussa)

Luttunen

(Kuva: kuvattu kesällä 2015 Viialasta)

Uiminen on iso osa ajanvietostani kesällä. Heinä-elokuun aikana uimavesien ollessa lämpöisimmillään, uskaltaudun minäkin pulahtamaan virkistävään järviveteen aina kun siihen on mahdollisuus. Suosikkipaikkojani Toijalan lähistöllä uimiseen ovat Satama (lähellä moottoritietä ja ABC-huoltamoketjua), Luttunen (Viialassa) ja Vanajaveden rannat. 

(Kuva: kuvattu kesällä Viialassa 2015 )

Luttunen on erittäin perheystävällinen paikka, jossa arkisin on myös suihkumahdollisuus päivästä ilta yhdeksään. Siellä on kaksi laituria, joiden väliä voi uida matkana tai sitten pesiytyä jomman kumman laitureista läheisyyteen. Erityisesti kauimmainen laituri on kesäisin nuorison suosiossa ja siellä näkyykin erilaisia ryhmittymiä iloisesti jutellen kesäpäivää tai iltaa viettäen. Monet pariskunnat tulevat myös pulahtamaan siellä töiden jälkeen tai iltasella. Itse suosin arki-ilta-aikoja niiden rauhallisuuden takia, jollei ole erityisen lämmin päivä ja aikaa nautiskella Luttusen pienistä nurmikentistä auringonoton merkeissä. Aktiivisimmat tulevat pelaamaan lentopalloa rannan kahdelle verkolle, jotka ovat hyvässä kunnossa ja kentän pohja on miellyttävä hiekkaa. 

(Kuva: kuvattu kesällä 2015 Viialasta)

Yö Tuusulanjärven rannalla

(Kuva: Tuusulanjärvi, kesäkuu 2015)

 Linnut nukkuvat laiturilla ja on hiljaista. Joidenkin hyönteisten äänet kuuluvat vaimeana sirityksenä taustalla. Kello on noin kaksitoista yöllä ja se on rauhoittumisen aikaa monille eläimille. Linnut pystyvät nukkumaan ja näkemään unia kuten ihmiset tai monet nisäkkäät. Unissaan ne saattavat kuitenkin esim. laulaa, koska niiden aivoista vain toinen puoli on unessa ja toinen alati valppaana (G.Goldman, Jason).  Kevyt usva on noussut vedenpinnalle ja taivas on tumman harmaa. Yötön yö on enää muisto vain täällä etelässä, vaikka on vasta keskikesä eikä Juhannuksesta ole aikaakaan.

(Lähde:Jason G.Goldman, What do animals dream about -artickle
 http://www.bbc.com/future/story/20140425-what-do-animals-dream-about)

(Kuva: Tuusulanjärvi  Kesäkuu 2015 yöllä)

Pihapiiriä

Kerrostalon ympäristöstä on mahdollista saada pieni keidas kun näkee paljon vaivaa ja on silmää kukkasille. Omalla pihallani kukkivat ties minkälaiset kärhöt, särkyneetsydämet ja orvokit niin kukkapenkissä kuin puun kannossa kukkaruukussa. Niiden katselusta saa suunnattomasti mielihyvää ja iloa. Olen onnekas kun olen saanut asua tällaisessa ympäristössä. Oman elinympäristön muokkaaminen mieleisekseen on varmaan aina kuulunut ihmisen perustarpeisiin; On mukavaa kun näkee oman käden jälkensä ja samalla voi vaikuttaa mieleisellään tavalla ympäristön tuoksu- ja värimaailmaan sekä maisemallisiin tekijöihin. 

 Katsoin juuri dokumentin Ei pelkkää hunajaa - mehiläistän elämästä. Siinä tuli hyvin selväksi, kuinka riippuvaisia olemme niiden työstä kukkien amorina pölytyksessä, puhumattakaan hunajasta, joka toimii hyvänä flunssalääkkeenä, antibakteerisena valmisteena. Ajatelkaa maailmaa, jossa ei ole mehiläisiä? Siellä jäädään paitsi kauniista väriloistosta, koska erityisesti värikkäät kukkaset ovat riippuvaisia mehiläisten pölytyksestä. Kiinassa pahasti saastuneilla alueilla mehiläiset ovat kadonneet ja siellä menestyvät ainoastaan kasvit, jotka pölyttyvät tuulen avulla. Toivottavasti Suomessa ei koskaan käy samalla tavalla.

Sitruunaperhonen

(Naarasperhonen pihalla Akaassa elokuun lopulla)

Sitruunaperhosen eli Gonepteryx rhamnin on levittäytynyt melkein koko maahan ja voi esiintyä jo maaliskuulta lähtien. Uusi sukupolvi jatkaa lentämistä heinäkuusta lokakuuhun. Värikkyytensä takia perhoset ovat tunnetuimpia hyönteisiä (2434 lajia) ja ne jaetaan kahteen eri lajiin; päivä- ja yöperhosiin, vaikka raja ei ole aina kovin selvä joidenkin yksilöiden kohdalla. Väriensä ansiosta päiväperhoset löytävät itselleen kumpanin ja yöperhoset suuntaavat oman lajitoverinsa luokse naaraiden erittämän hajun avulla. (Suomen luonto-opas, Lasse J.Laine; s 269- 270, 275)  

(Naarasperhonen kukalla Akaassa kotipihalla elokuun lopussa)

Sitruunaperhosen tapaa keväällä useasti pajun kukinnoilta tai lentämässä tien varsilla tai avoimilla paikoilla. Koiras on kirkkaan keltainen, naaras selvästi vaaleampi ja selvästi heikosti vihertävä. Olenkohan arvannut kuvaamieni sitruunaperhosten sukupuolen oikein? (Suomen luonto-opas, Lasse J.Laine; s. 275)

(naarasperhonen kukalla Akaassa kotitalon pihalla elokuun lopullla)

Villiruusu ja kimalainen

Villiruusu on tuttu ilmestys lapsuuteni kesien maisemista Hämeestä. Siellä klassiseen perinnemaisemaan kuuluvat pellot, punaiset rintamamiestalot ja villiruusut ojien pientareilla villiintyneinä. Ruusunmarjat ovat herkkua tarpeeksi kypsinä, joskin siemenet eivät tunnu suussa mukavilta (Siksi suosin ruokana enemmän ruusunmarjaviiliä). 

Nyt villiruusuja näkee aivan yleisesti jo kaupunkimaisemassa pihojen koristeena. Ne ovat pysyneet hyvin ihmisten mukana heidän muutettuaan maalta kaupunkiin – ja ovat pölyttäjien suosiossa. Myös kimalaiset kuuluivat lapsuuteni muistoihin, mutta eivät hyvällä tavalla. Etenkin nyt niitä näkyy lämpöisellä ilmalla pörräävän sinne tänne, kukasta kukkaan. Harvoin niistä kuitenkaan on enää haittaa – aikuisemmalla iällä kun ei tule juostua paljain varpain nurmikolla tai rymyttyä kukkaniityillä

Lomalla

Olen lomalla elokuun ajan, Kirjoitukset jatkuvat syyskuussa tiistaisin, Alkuun yksi kirjoitus viikossa ja sen jälkeen n. joka toinen viikko. Hyvää elokuun loppua!!

Kaupunkimaisemaa

Tiedän, tämä on luonnon ihmeitä seuraava blogi, mutta mikä on sääntö ilman poikkeusta? Olin hiljattain käymässä kotikaupungissani ja päätin tehdä kierroksen sen keskustassa kameran kanssa. Vaikka luonto on kaunista, voi ihminenkin luoda jotain kaunista hänelle käsillä olevista materiaaleista. Ja koska mielellämme jäljittelemme Luojaamme, usein käytämme myös värejä tai erikoisia muotoja kiinnittämään muiden huomiota tekeleisiimme. Mitkä ovatkaan sen parempia värejä siihen kuin räikeän oranssi ja turkoosi? Entä metalliasetelma keskellä toria?  Sekin on aika luovaa ja omintakeista. Harmi vain, ettei mikään näistä aikaansaannoksista vedä vertoja siniselle taivaalle ja vihreälle nurmelle. Ei edes tekonurmi urheilukentällä. 

Kaupungin keskustassa  ihmisen asema ekosysteemissä jotenkin korostuu. Siksi hakeudun välillä jonnekin asumattomille seuduille, ettei tämä valta nouse liikaa hattuun ja alan kuvittelemaan minun lajini olevan tämän planeetan ainoita asukkeja. Siinä tuppaa unohtumaan niin käyttäytymissäännöt luonnossa kuin eläinten kohtelu, josta on ollut viimeaikoina viisasta puhetta mm. Ajankohtaisessa kakkosessa. Jos olemmekin ekosysteemin huipulla älyllisesti, niin se ei vähennä vastuuta luonnosta ja sen eläimistä, jotka tunnemme .

"Herra Jumala asetti ihmisen Eedeniin viljelemään ja varjelemaan sitä"  1 Moos. 2:15

"Ihmistä ja eläintä sinä autat Herra" Ps. 36:7:n loppuosasta