(Kuva: Syyskuussa 2015 matkalla Vanhankyllänniemeen)
Olen tehnyt satunnaisia pyörä/kävelyretkiä tänä
syksynä eri puolilla Järvenpäätä. Parhaimmat yllätykset olen kokenut Vanhankylänniemessä; yhdellä kerralla kolme kurkea tuijotti minua laituri-alueella
rantavedentuntumassa ja toisella kerralla sain seurata kauniin joutsenen uintia
lähellä leirintäaluetta. Paras lintubongaukseni tänä syksynä oli pyöräillessäni
Tuusulanjärveä ympäri ja viisi joutsenta lensi minun ja ystäväni ylitse kellokosken
suuntaan. Kyllä harmitti kun ei ollut kameraa mukana; tosin, tuskinpa olisin
ehtinyt sitä kaivaa esille siinä ajassa kun linnut jo loittonivat kauemmaksi.
(Kuva: Syyskuussa 2015 Vanhankylänniemi)
Nyt lokakuun loppupuolella auringonvalon vähetessä
huomaan yhä useammin kuitenkin kaipaavani rentoa olemista kotona sohvalla vällyjen
peitossa, rauhallisen musiikin kuuntelemista, rasvaista ruokaa ja hämärää
valaistusta sekä kirjojen lukemista. Ilmeisesti valmistaudun jonkinlaiseen
horrokseen, josta herään sitten joko lumentulon jälkeen tai keväällä
auringonvalon taas palattua iltapäiviin. Siihen asti tyydyn nauttimaan viime
kesän ja tämän syksyn valokuvasaldosta ja muistelemaan niitä kauniita päiviä
kun valoa oli vielä riittävästi ulkona liikkumiseen.
(Kuva: Syyskuussa 2015 Vanhankylänniemestä)
Kesä sanoi: - hei hei. Ensi vuonna tavataan!
Minä siihen: - no moi (En olisi halunnut vielä
lopettaa yhteistä leikkiä).
- Luultavasti saat Talvesta hyvän kaverin,
lohdutti Kesä minua.
- Joo, ehkä… jos se suostuu pistäytymään täälläpäin,
sanoin minä
ja jäin odottamaan.
Mitä muutakaan voin tehdä? Syksyn kanssa on ollut ihan mukava viettää
aikaa, mutta sekin käpertyy hiljalleen omiin oloihin; luopuu
väriloistosta, lopettaa lehtien havinan sekä hiljenee muuttolintujen lähtiessä -ja kylmyys. Se on kaikkein pahinta!
Ehkä minusta ja talvesta ei tulekaan niin hyviä ystäviä.... -ajattelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti