Pidän kävelemisestä; ympärillä
tapahtuvat asiat huomaa silloin tarkemmin. Kiinnitän helpommin huomiota
kaikkiin hajuihin ja ääniin -siitä tulee muutenkin virkistynyt ja ihana mieli.
Erityisesti kevään ensimmäiset kukkaset saavat mieleni herkistymään. Niitä ovat esimerkiksi leskenlehdet ja valkovuokot. Tänä vuonna huomioni saivat kuitenkin pienet, ei niin paljon huomiota kiinnittävät kukat, kuten Imikkä ja Pelto-orvokki. Imikkä on melko harvinainen, mutta kaunis pieni kukka, joka vaihtaa väriä vaaleanpunaisesta siniseksi iän mukaan ja saattaa paikoitellen esiintyä hyvin laajoissa rykelmissä erityisesti eteläsuomessa. Pelto-orvokki on taas melko yleinen kasvi, joka viihtyy monissa eri olosuhteissa; ihmisten pihoilla, pelloilla ja kallioilla. Näitä kukkia katsellessani, minä jotenkin herkistyn; ne ovat niin hauraita ja kauniita, mutta urheasti puskevat maasta ylös kohti valoa minkälaisesta kallion halkeamasta tahansa tai isojen pensaiden juurelta.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti